keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Päivän sitaatit

Siellä se Rauhassa nököttää, vajaalla käytöllä, kuuden miljoonan euron jäähalli.

- Näimme sen investointina, joka mahdollistaa messujen ja tapahtumien järjestämisen. Kyllä yksi pointti oli, että kuvittelimme kouluilla olevan sille enemmän käyttöä kuin tällä hetkellä on.

- Tietenkin meille on ehkä ollut yllätys, että koulupuolen talous on niin tiukalla, että siellä ei ole budjetoitu tällaisiin kuljetuskustannuksiin rahaa. Se on se keskeinen ongelma. Edes Joutsenon keskustasta koululaisilla ei ole budjettiteknisistä syistä mahdollisuutta käydä siellä.

Näin kommentoi asiaa Joutsenon entinen kaupunginjohtaja ja Lappeenrannan nykyinen apulaiskaupunginjohtaja Kari Korkeakoski Etelä-Saimaan haastattelussa 19.9.2012.

Niin. Olen luullut, että kunnalliseen päätöksentekoon kuuluu olennaisena se, että otetaan asioista selvää sen sijaan että kuvitellaan.

Ettei tulisi sitten ainakaan niin paljon niitä yllätyksiä, myöhemmin. Ehkä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätäthän kommentin, mutta mieluiten sellaisen jonka voisit antaa myös naamatusten, kiitos.