maanantai 8. huhtikuuta 2013

Auttava käsi

Aina valitetaan siitä, miten ulkomaalaiset vain tulevat tänne velttoilemaan. Mitään eivät tee ja tukia vaan nostavat tai sitten nimenomaan vievät suomalaisilta kaikki ne himoitut työpaikat, esimerkiksi siivoojina ja yögrilliyrittäjinä.

Vaan ei pidä paikkaansa ensimmäinen väittämä täällä Etelä-Karjalassa, ainakaan aamun uutisten mukaan. Ulkomaalaiset nimittäin tekevät täällä jo 40 prosenttia tilastoiduista rikoksista.

Että onhan siinä jo osallistumisprosenttia, jukoliste, jos enää 60 prosenttia jää paikallisten rikollisten harteille. Näin sitä autetaan miestä mäessä, a vot sie!

Isänmaallisesta näkökulmasta asiaa tarkastelevan pitäisi tietysti suuttua ja kovaa. Saatana, vievät työt meidän omilta rikollisilta! Eihän täällä enää kohta mahdu rehellinen suomalainen mihinkään rötöstelemään kun naapurimaan porukkaa lappaa joka suunnalta! Perkele!

No mutta, iloinen asia on myös se että poliisi työllistyy. Mukavampaahan se on rosvoja jahdata kuin munkkia mussuttaa. Kunhan ei liikaa, ettei joudu lepäämään Kilpisjärvelle.




keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Lepää rauhassa, Keisarinasema.


En ollut paikalla, kun kaikki tapahtui. Suruviesti kyllä tavoitti minut jo ennen aamukahvia: huonotkin uutiset näköjään kulkevat vikkelästi verkkoa pitkin toiseen maakuntaan asti.

Vasta tänään uskalsin käydä katsomassa ruhjottua ruumistasi. Savun haju tuntui edelleen vahvana, ilma väreili raunioiden päällä.

Viimeiset hengenvetosi.

Seisoin ja katselin, palelin ja purin huultani. Itkisinkö muka yhden rakennuksen tähden, hirsien, kattopeltien, ikkunoiden?

Itkin.

Mikä siinä tuntuu niin pahalta? Onhan näitä hävitetty kartalta ennenkin, taloja toisen perään. Se kaunis, vanha Lappeenranta, hui hai, muisto vain. Mitäpä näitä suremaan, kyllä puun tilalle aina betonia riittää!

Mutta sinä et ollut mikä tahansa talo. Sinä olit yksi niistä viimeisistä oljenkorsista, selviytyjä, purku-uhan alta täpärästi pelastettu. Muistutit meitä siitä, että peli ei ollut menetetty, että mekin osasimme lopulta suojella sitä, mikä on suojelemisen arvoista. Seisoit ylväänä keskellä kalseaa kerrostalokorttelia, omasta arvostasi tietoisena.

Minä olin täällä ensin.

Sain tuntea sinut myös lähemminkin. Kun ensimmäistä kertaa astuin lukiokaverini kodin ovesta sisään, huokaisin ihastuksesta. Täällä ei voi asua kuin onnellisia ihmisiä. Jykevien seiniesi suojissa naurettiin paljon, parannettiin maailmaa aika monissa kotibileissä ja kirjoitettiin kikatellen kiitettävät musiikin esitelmät Katri Helenasta sekä Matista ja Teposta. Myöhemmin lauloin kattosi alla kaupunginjohtajalle ja ehdinpä vielä vuosi sitten tanssia siellä ystävien häitäkin. Silloinkin oli kova pakkanen ja haistelimme huolestuneina lämmityslaitteista noussutta käryä. Siitä ilmoitettiin eteenpäin, kuulimme myöhemmin että kaiken oli todettu olevan kunnossa.

Kun menettää jotain tärkeää, sen kuuluukin sattua. Ja kun jotain katoaa, jää tyhjä tila täytettäväksi. Mitä tuhkastasi nousee, ei vielä tiedä kukaan. Varmaa on kuitenkin se, ettei sinua unohdeta.

Kauniita unia.